Innostuin tuhoamaan vironvillan jämiä, niitä liiviksi muuttuneen takin purettuja hihoja.

Tein aikaisemmin muutaman sytomyssyn Amelia Earhart Aviator Capin mallilla ja päätin kokeilla miten mallissa toimii villalanka. Ensin tein vihreäsävyisen myssyn 3 mm puikoilla ja siitä tuli ihan oikean kokoinen. Sitten päätin yrittää huovutettua myssyä samalla mallilla. Oranssisävyisen tein 4,5 mm puikoilla ja huovutin 60 asteen pikapesussa. Myssy huopui juuri sopivan kokoiseksi ja se on mukavan ohut. Sunnuntain lumimyräkässä tuli testattua, että tämä tosiaan pitää posket ja niskan lämpiminä.

Huovutettussa myssyssä tämä kaunis kuvio ei valitettavasti kyllä näy.

Myös kierreraitamyssyn mallin löysin kun tein sytomyssyjä ja päätin kokeilla sitäkin villalangasta. Tästä tuli oikein hyvä ja se pukee minua paremmin kuin tuo lentäjänlakki, joka vaatisi sirompikasvoisen käyttäjän.


Ylimmissä ulkona otetuissa myssykuvissa näkyvä jälki johtuu linssissä olleesta kosteasta täplästä. Minulla oli oikein innokas kuvausapulainen, jonka jäljiltä kuvattavat myssyt olivat jo ensimmäisen kuvan jälkeen aivan lumisia ja pieni lumihiutale lennähti kameran linssiinkin.

Grisli on tarkkuutta vaativissa toimissa kieltämättä enemmän innokas kuin avuksi 

Pojatkin ovat olleet oikein innokkaita ja rakensivat talviloman alkamisen kunniaksi mäen tasaiselle pihallemme. Pohjalla on multakasa, mutta kyllä tähän mäkeen sai lunta lapioida.

Välillä lunta pudotettiin varaston katolta kahden pojan voimin.

Illan hämärtyessä mäki oli valmis ja hyppyrikin toimi. Tässä valossa en enää saanut kunnollista kuvaa, mutta pitää yrittää huomenna kuvata mäki sivulta päin niin että hieno hyppyrikin näkyy.
Mäki pitäisi kuulemma vielä jäädyttää, että siinä saisi paremmat vauhdit, joten jälkikasvulla tuntuu riittävän puuhaa. Jos huomenna sataa räntää kuten on uhattu, saatamme siirtyä lumilinnan rakentamiseeen.
Kivan näköisiä myssyjä kaikki, tuota kierremyssyä täytyykin kokeilla joskus. Hyvää lomaviikkoa teille.
Kiitokset kameratarjousvinkistä. Löysinkin tarjouksesta mieleiseni.. täytyy vaan odottaa tilipäivää :)
Etenkin tuo huovutettu näyttää kauniilta ja lämpöiseltä.
Ei haittaa vaikkei kuvio erotu.
Oikein mukavia lomapäiviä, meikä lähtee kohta lankaostoksille...vaarallista.
Hyvin sait tuhottua vironvilloja, mikä onkin hyvä asia, kun reilun kuukauden päästä olet jo langan alkulähteillä!
Mäki on houkuttelevan näköinen. Jos tulee suojakeli välillä ja se jäätyy yöllä, niin saa luistavan kyydin, mutta voi tarvita pehmustetta peffan alle.
Paljon näyttää olevan lunta, mutta paljon on täälläkin. Hyvää viikonloppua!
Hauskaa kun Grislikin on päässyt mukaan lumitöihin ;)
Teillä on ollut mukavia talviloma askareita.
Iloista aurinkosunnuntaita!
Mistä päin Grisli on teille tullut? Upea koira. :) Itselläni on rescue Viipurista.