Joululahjojen jälkeen on olllut aikaa tehdä omia töitä. Mies sai villasukat Jacquard Color -langasta ja lisäksi väsäsin muutaman tiskirätin Lidlin Coloradosta.Yritin jonkinlaista omatekoista mallineuletta kumpaankin, mutta ei se oikein näy kirjavassa langassa. No, tiskirätin pääasiallinen tehtävä on olla toimiva eikä kaunis .

Parhaillaan minulla on puikoilla 11-vuotiaalle esikoispojalleni säärystimet Kauhavan Kangasaitan Sukkis-langasta. Poika valitsi itse mallin ja langan - ei sitten löytänyt ohuempaa lankaa. Kakkosen puikoilla säärystimiä saa vääntää jonkin aikaa, vaikka malli onkin helppo ja pojalla ohuet sääret.

On varmaan paikallaan vähän esitellä itseäni tässä ensimmäisessä kirjoituksessa. Olen Länsi-Uudellamaalla rauhallisella haja-asutusalueella (eli metsän keskellä järven rannalla) asuva yli nelikymppinen nainen, kahden välillä neulomisesta innostuvan pojan äiti. Perheeseen kuuluu myös mies, jonka käsityöt liittyvät pääasiallisesti 1970-luvulta oleviin Volvoon ja Saabiin. Niissä riittääkin puuhaa ihan kiitettävästi. Esikoisellani, joka juuri täytti 11 vuotta, on reunuskilpikonna Salama ja 9-vuotiaalla kuopuksella kotikissa Dessi. Meillä on myös 8-vuotias briard Nuuska ja 300-litrainen akvaario.

Ja jos joku oli tunnistavinaan, niin kyllä, olen aikaisemmin blogannut Novitan sivuilla nimimerkillä Marginata