Tämä viikko on "melko" kiireinen. Normaalien lasten harrastuksiinkuljetusten lisäksi tuli vielä yhtenä päivänä lisäkuljetuksia bussilakon vuoksi ja minulle kokousilta. Tulevana viikonloppuna juhlimme jälleen kuopuksen syntymäpäiviä. Lauantaina tulee ystäväperhe joka ei päässyt varsinaisiin juhliin viime viikonloppuna ja sunnuntaina on sitten ne odotetuimmat juhlat: KAVERISYNTTÄRIT!

Niinpä oli tosi rentouttavaa leipoa tänä iltana kuopuksen syntymäpäiväkakun pohja. Esikoinen teki siinä samassa pikkuleipiä. Vähän pääsivät leviämään - ovat kämmenen kokoisia .

Sankari itse ei tällä kertaa osallistunut leipomiseen; hän oli nimittäin kaverinsa syntymäpäivillä. No, hän saa sitten keittää kinuskin ja koristella kakkunsa. Eikä mieskään päässyt leipomisesta: hän tiskasi kaikki leivonta-astiamme.

Käsityöt eivät ole täysin unohtuneet tälläkään viikolla. Sain valmiiksi yhden tiskirätin neulomoystävälle, joka lähetti minulle kadottamani ohjeen. (Tai ei se ohje kadoksissa ole, vain hyvässä tallessa kuten hiustenkuivaajanikin ja esikoisen otsalamppu ). Tässä pientä esimakua väriterapiatyöstäni. Malli on Ravelrysta otettu Upstairs Shawl ja lanka viime syksynä ostamani Katharinas SyStugan huivilanka.

Seuraavaksi sormiani polttelee se malli, jonka ohjeen sain neulomoystävältäni ja löysin myös yhden hauskan sukkamallin. Näihin olisi lanka valmiina, mutta kohtasin uuden ongelman: minulla ei ole tarpeeksi kaapeleita . Käytän Knit Pro Sympohie -puikkoja ja minulla on kattava sarja irtopäitä, mutta kaapeleita on vain viisi. Ja kun yksi niistä on esikoisen työssä ja neljä muuta minun töisssäni, en voi aloittaa uutta työtä. Vaihtoehdoksi jää hankkia lisää kaapeleita tai tehdä jokin työ loppuun. Arvatkaa kumpi vaihtoehto toteutuu .