Neljä päivää lomaa takana ja paljon on ehditty.

Heti maanantaina kävimme Menita Outletissa ostamassa kuopukselle hupparilangat:

Esikoinen löysi torkkupeittoonsa lisää lankaa:

Ja nämä puuvillalangat tarttuivat muuten vain mukaan. Kuopus halusi ruskeat langat, vaikka ei edes pidä ruskeasta eikä tiedä mitä langoista tekisi . Vihreistä ajattelin tehdä tiskirättejä, sitten joskus.

Samalla reissulla kävimme urheilutarvikeliikkeessä, josta esikoinen löysi itselleen katukiekkomaalivahdin suojat ja hanskat. Olemme ahkerasti pelanneet itsekeksittyjä pelejä erilaisilla palloilla ja mailoilla sekä ilman mailoja. Löysin lapsille myös Yamaha-hupparit ja koska ne olivat hyvässä tarjouksessa (lähtöhinta 45 €, myyntihinta 7 €) ja sattumalta myös oikean kokoisia, kumpikin sai hupparin. Vähän niissä on kasvunvaraa, kuten kuvasta näkyy .

Kierrätyskeskuksessa olemme ehtineet käydä jo kahdesti, mutta ruokakaupassa emme vielä kertaakaan eli ihan lomatunnelmissa olemme.

Tänään kävimme Seurasaaressa, missä poikien mielestä kädestä syövät oravat ovat hauskinta. Hyvin he jaksoivat kiertää kaikki avoinna olevat talot ja liikkuivat ainakin kolme kertaa niin paljon kuin minä. Silti lapset ovat parhaillaan ulkona leikkimässä ja minä venyttelen kipeitä pohkeitani tätä kirjoittaessani .

Sää ei ole ollut ihan sitä mitä lomasäältä toivon, mutta hauskaa on ollut. En silti yhtään panisi pahakseni vaikka lämpötila loppulomani ajaksi kipuaisi sinne kahdenkymmenen toiselle puolelle .