Tämän takin tekeminen oli silkkaa nautintoa ja olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Malli on Modasta 3/2010 nro 18 Naisen pitkä pitsineuletakki. Lankana on Mayflower Cotton 8 ja puikot 3,5 mm Knit Pro Symponie -pyöröt. Langanmenekki oli 476 g - tarkkaa touhua mutta minulla onkin uusi vaaka . Ostin lankaa vähän reilusti (1 kg), mutta jos neule ei venähdä käytössä, teen loppulangasta vaikka paidan.

Napit Virpi toi minulle Tallinnasta. Eivätkös olekin kauniit.

Syyssupistus on takin valmistumisen jälkeen aavistuksen verran miinuksen puolella (siis olen käyttänyt enemmän kuin ostanut lankaa), sillä kävimme lauantaina Menita Outletissa, kun esikoinen halusi toisenkin poolon. Tällä kertaa hän halusi mahdollisimman paksun ja valitsi langaksi Dalegarn Aran. Uudestakin paidasta tulee ruskea, joten saan hyvin siedätystä ruskeakammooni . Mutta: EN OSTANUT MITÄÄN MUUTA LANKAA .

Yritin kyllä, mutta kaupassa ei ollut tarvitsemaani lankaa. Sain Lankahullun kesäyllätyksessä kaksi kerää ihanaa SWTC Therapi-lankaa joista ryhdyin tekemään itselleni huivia. Lanka loppui kuitenkin pahasti kesken ja netin mukaan sitä myydään vain Turussa Piikkopirrassa. Toimituskulut ovat sen verran suolaiset, että huivi saa jäädä odottamaan reissua Turkuun.

Meillä on alkanut "oikea" arki, kun pojat ovat menneet kouluun. Minäkin siirryn tästä untenmaille ja toivotan teille kaikille mukavia loppukesän päiviä ja hyviä öitä.