Kävimme lauantaina katselemassa uutta pihakeinua ja löysimmekin mieleisemme. Kaupan varastossa ei kuitenkaan  ollut yhtään haluamaamme keinua, ja niinpä haimme sen keskusvarastolta Hyvinkäältä! Tulipa nähtyä Etelä-Hyvinkään teollisuusaluetta . Halusimme saada keinun heti, että saimme tehtyä laatoituksen valmiiksi uuden keinun mittojen mukaan.

Pehmusteiden värin muuten valitsi mies, uskokaa pois .

Kukkapenkin taustallekin asetimme laatat, että myös penkin tausta pysyisi siistinä. Siinä olikin melkoinen ruoho- ja rikkakasvipusikko.

Sunnuntai onkin sitten kulunut vain osittain uudesta pihasta nauttien ja osittain pakatessa. Perheen miesväki lähtee taas joksikin aikaa Pohjois-Karjalaan miehen sukulaisten mökille. Ihan kuin olisi toinen kesäloma kun on lomaa perheestä .