Yksi parhaita puolia varakodissamme on maisema:

Aamu-aurinko valaisi merta.

Ja illalla täysikuu peilautui veteen. Kelpaa näissä maisemissa asua .

Onneksi viihdymme, sillä kotimme remontti laajenee ja venyy. Menemme viikonloppuna tyhjentämään keittiön ja ruokailuhuoneen, sillä niidenkin lattia pitää avata. (Minä kyllä yritin ehdottaa että muuttofirma hoitaisi asian, mutta mies haluaa pakata ja kantaa tavarat autotalliin itse.)

Rouva Vakuutustarkastaja onnistui päättämään, että kylpyhuoneessamme on ollut kaksi erillistä vesivahinkoa, ja joudumme maksamaan kaksi omavastuuta. Lisäksi vakuutus ei korvaa putkiremonttia, koska putket ovat niin vanhat. Heidän korvattavakseen jäi lopulta kuivaus sekä keittiön, olohuoneen ja ruokailuhuoneen lattia ja seinät - me maksamme loput. Tekisi taas mieli kertoa mistä vakuutusyhtiöstä en suosittele ottamaan vakuutusta.

Onneksi pääsen välillä pakenemaan reaalimaailmasta kirjallisuuden pariin. Luen pojille Timo Parvelan kirjaa Louhi, jossa sankarit matkaavat Pohjolaan. (Mielleyhtymät edelliseen kappaleeseen ovat jokaisen omia .)