Helmipöllö on Suomen yleisin pöllö ja meilläkin niitä on näkynyt viime aikoina useita :

Tästä sisarusparvesta kaksi on jo lentänyt pesästä ja yksi otti laukkuni pesäpuukseen.

Tämä Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta löytyvä heijastinmalli on helppo, nopea ja hauska - siis ihan täydellinen vaikkapa kokouksissa virkattavaksi. Heijastin on virkattu ohuesta heijastinlangasta 1,5 mm koukulla ja kun valmiin heijastimen silittää kevyesti, se napakoituu mukavasti. Tässä on niin paljon heijastavaa pintaa, että uskoisin heijastimen olevan myös käytännöllinen eikä vain koriste. Minulla on  joka laukussa ja takissa useita heijastimia ja kuljetanpa vielä pientä lamppuakin mukanani, niin että uskon näkyväni liikenteessä. Itse olen auton ratissa saanut jo tänäkin syksynä muutaman kunnon säikähdyksen, kun sumusta aineellistuu tummiin pukeutunut heijastimeton jalankulkija ja lähtee ylittämään katua aivan auton edestä. Suojateiden kohdalla näitä näkymättömiä kulkijoita osaa varoa, mutta valitettavasti juuri nämä heijastimettomat henkilöt tuntuvat ylittävän kadun aina jostain muualta kuin suojatieltä.

Mies on ollut huono käyttämään heijastinta, mutta kuopuksen vuosi sitten isänpäivälahjaksi tekemää heijastinta mies on käyttänyt ahkerasti. Tässä on käytetty leveämpää heijastinnauhaa ja hyvin tämäkin heijastaa, vaikka heijastavaa pinta-alaa on melko vähän.

Olen ihaillut monen blogissa hienoja kirpparilöytöjä ja kerrankin tein sellaisen itse. Ostin nämä korvakorut Espoon kierrätyskeskuksesta 1,5 €:lla.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja käykääs kaivamassa ne heijastimet sieltä laatikoista ja kiinnittäkää vaatteisiinne .