Olin eilen illalla vanhempainyhdistyksen kokouksessa ja sain kuopukselta tekstarin: "Dessi on sun sängyn alla." Pojat loistivat kuin Naantalin auringot kun tulin kotiin ja mieskin vaikutti oikein tyytyväiseltä.

Dessi oli tullut tervehtimään meitä, mutta järkyttyi melko paljon Asterixin läsnäolosta. Dessi oli aluksi sängyn alla, mutta kun Asterix yritti kovasti mennä tekemään tuttavuutta, Dessi hyppäsi takan päälle.

Asterix katseli muina kissoina ulos ikkunasta ja nukkui välillä sohvalla pitkin pituuttaan. Yöllä Dessi tuli "turvaan" meidän sänkyymme ja muutaman kerran Asterix yritti tulla tekemään tuttavuutta Dessin kanssa, mutta sai kovan murinan vastaansa. Fiksuna poikana Asterix väistyi vähän, mutta ei mennyt kauas. Aamulla Asterix lähti ulos ja Dessi jäi sisälle. Jätimme ikkunan auki, että kissat pääsevät kulkemaan sisään ja ulos. Sovimme naapurin kanssa, että Dessi saa vapaasti olla heillä tai meillä ja soittelemme aina illalla kumman luo Dessi jää yöksi.

Mahdolliset uudet lukijat eivät varmaan ymmärtäneet ylläolevasta yhtään mitään . Dessi on kuopukseni 9-vuotias tyttökissa, jonka annoimme naapuriin hoitoon viime syksynä, kun jouduimme yllättäen muuttamaan vesivahingon vuoksi pois kotoamme. Evakkoaikamme kesti puoli vuotta ja sinä aikana Dessi sopeutui täysin asumaan naapurissa. Se on melko hidas sopeutumaan muutoksiin ja kun yritin saada Dessiä kiinni viedäkseni sen takaisin kotiin, se säikähti niin että meni minua piiloon aina kun menin käymään naapurissa. Päätimme jättää Dessin uuteen kotiinsa ja haimme Hesystä uuden kissan, Asterixin, joka on 1,5 vuotias poikakissa. Asterix on kaikin puolin rohkea ja rento kaveri ja sen puolesta yhteiselo Dessin kanssa onnistuisi varmasti hienosti.

Jään mielenkiinnolla odottamaan montako kissaa meillä on kun menen kotiin. Molemmat kissat on tietysti leikattu, joten ei niitä kovin monta pitäisi olla .