Sain Neferiltä mukavan tunnustuksen ja samalla haasteen.

Haasteessa pitää esitellä kolmesta viiteen ennen julkaisematonta kuvaa. Sain tästä hyvän syyn samalla skannata vanhoja paperivalokuvia digimuotoon. En kyllä ihan onnistunut, mutta onneksi kuvista saa sentään selvää.

Tämä on harvinainen kuva kaikista kolmesta briardistamme yhdessä. Kuvakin kertoo syyn: osa koiristamme (eli kaksi nuorinta) ei oikein ehtinyt olla paikallaan niin kauan että sain näpättyä kuvan. Tässäkin yksi jo ehti kääntyä selin kuvaajaan . Kauan emme saaneet olla kolmen koiran omistajia, sillä keskimmäinen koirista kuoli nuorimman ollessa alle 1-vuotias.

 

Tämä kuva ei ehkä ihan täytä haasteen kriteerejä, sillä osallistuin tällä kuvalla Tanskassa asuessani paikallisen koiranruokakaupan kuvakilpailuun ja voitin toisen palkinnon. Keskimmäinen ei ole minun koirani, vaan kukkakaupan edessä istunut leijonapatsas .

Nämä kaksi kuvaa puolestaan kertovat lasteni majanrakennusinnosta. Ylemmän tiilimajan pojat rakensivat viisi vuotta sitten ja alempi maja on rakennettu kallionkoloon pari vuotta sitten ja sitä käydään korjaamassa vähän väliä. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia rakennelmia pihaan tai lähimetssään ilmestyy tänä vuonna.

Iloista vappupäivää kaikille.