Kävin sunnuntaina lasten kanssa lähimetsässä. Taas huomasin miten paljon elämään vaikuttaa se ettei enää ole koiraa: aikaisemmin kävin metsässä monta kertaa viikossa, mutta Nuuskan kuoleman jälkeen en ole käynyt täällä kertaakaan.

Aivan vieressämme on tällaista oikein kunnon metsää, jota ei ole hoidettu vuosikymmeniin. Siellä on lahoamisen eri vaiheissa olevia kaatuneita puita ja keloja ja metsä on tosi tiheää. Ainoat polut ovat kauriiden ja meidän tekemiämme eikä täällä liiku kuin jokunen sienestäjä syksyisin. Mitään hyvää sienimaastoa tämä ei ole mutta sen verran lähellä isoa tietä että läheisen asutuskeskuksen asukkaita tänne joskus tulee sieniämpäreineen. Viimeisten tietojen mukaan myös tämä metsä kaavoitetaan asuintonteiksi, vaikka alunperin sen piti jäädä kaava-alueen ulkopuolelle. Koko kaava-asia ei ole edennyt pariin vuoteen mitenkään, joten ei tämä keidas sentään ihan äkkiä taida kadota.

Meidän saaliimme oli seuraavanlainen:

Saalis koostui tällä kertaa vain valokuvista, kun nuo suppilovahverotkin ovat vielä vähän pieniä poimittaviksi . Saaliina oli tietysti myös reilu annos sateenjälkeistä raikasta ilmaa ja mukavaa yhdessäoloa.

Esikoisen paita ei ole vielä ihan valmis, koska esikoinen oli melkein koko viikonlopun poissa enkä viitsi neuloa paitaa jollen voi sovittaa sitä välillä. Pari ylläriä kuitenkin valmistui, mutta niistä kuvia vasta kun ovat saajillaan .

Sää on muuttunut yhtäkkiä niin viileäksi että joudun seuraavaksi tekemään itselleni muutamat kämmekkäät. Vain yksi pari on siellä missä säilytän käsineitä ja muut ovat niin hyvässä tallessa etten ihan heti löytänyt niitä. No, onneksi on kämmekkäiksi sopivia lankoja jos jonkinvärisiä ja -paksuisia, joten puikot vain töihin niin saa käsille lämmikettä.

Reipasta syksyistä viikkoa kaikille!