Joka kevät sama juttu kun alamme kulkea takaovesta joka johtaa suoraan terassilta olohuoneseen: en tiedä onko meillä enemmän hiekkaa sisällä vai pihalla . Tänä keväänä yritin hillitä hiekan kulkeutumista sisälle tekemällä maton terassille ovensuuhun.

Lankana käytin Novita Flip Flopia, joka on täyttä muovia. Ajattelin että se ehkä kestäisi kulutusta ja pesua. Tiedä sitten kuinka matto pysyy paikallaan. Matto on koukuttu ja tein kumpaankin päähän "hapsut" virkkaamalla muutaman kerroksen pylväitä. Pitkiin reunoihin kiinteillä silmukoilla virkkaamani reunus ei ole oikein hyvä, mutta en ainakaan vielä pura ja tee uudelleen. Katsotaan asettuuko se käytössä ja onko koko matosta edes mitään hyötyä.

Aikaisemmin olen kieltänyt lapsia ehdottomasti tulemaan takaovesta sisään kengät jalassa, mutta tänä keväänä otin käyttöön uuden taktiikan. Melkein kannustan lapsia kulkemaan sisällä kengät jalassa, sillä se joka niin tekee, lupautuu samalla imuroimaan .

Salama-konna pääsi tänään ensimmäisen kerran ulos, vaikka maa onkin vielä kylmä. Se sai hetken aikaa kulkea terassilla ja ehti jo vähän ruohikon puolellekin syömään. Vauhti oli niin kova, etten meinannut kameran kannsa perässä pysyä.

 

Dessi päätti tulla vahtimaan ettei Salama syö kaikkea tuoretta ruohoa . Kuvassa näkyy myös viime syksynä sattuneesta syystä kesken jääneet pihatyöt. "Sattuneet syyt" muuten jatkuvat ensi viikolla, tällä kertaa suunniteltuina. Aiomme uusia loputkin alakerran lattiat, että saamme vesikiertoisen lattialämmityksen koko alakertaan. Se merkitsee, että eteinen on ennalta määärämättömän ajan poissa käytöstä ja kuljemme takaovesta. Myös kaikki ulkovaatteet pitää saada mahtumaan jonnekin, missä se jonnekin sitten lieneekään.

Asterix istui kivellä tarkkailemassa ympäristöä. Kyllä meidän kissamme mahtuvat samaankin kuvaan, mutta kuvaajan täytyy olla melko nopea . Parina yönä kissat ovat mahtuneet jopa samaan parisänkyyn, Dessi tyynylle ja Asterix jalkopäähän. Kissojen ystävyys on kyllä yksinomaan Asterixin ansiota, se on kiltein tapaamani kissa .

Koska vielä ei ole riittävän lämmintä neuloa ulkona (vain 17 astetta eli puuttuu 5 astetta siitä että luokittelisin ilman lämpimäksi), olen tehnyt pihatöitä. Kaivoin Salaman ulkoterraarion laajennusosaa ja leikkasin pensaita. Viime kesänä perustettu kukkapenkki näyttää selvinneen talvesta hyvin ja syksyllä istuttamani sipulikasvit puskevat pintaan. Eilen ei näkynyt vilaustakaan balkaninvuokoista, mutta tänään näkyi alkuja jo useasssa paikassa. Kasvimaalla myyrät ovat tehneet myyräntöitä, mutta kukkapenkkiä ne eivät jostain syystä ole löytäneet. Ehkä tästä autiudesta vielä kukkapenkki tulee.

Oikein hyvää pääsiäisen jatkoa ja vapun odotusta .